INFO


KURSSIPAIKKA

K9 Center / Midog-halli

Osoite: KYLMÄMÄENTIE 1, 70800 Kuopio

 

Kurssit pyörivät 300 m2 kentällä lämpimässä, kuivassa ja valoisassa keinonurmipohjaisessa hallissa. Lisäksi hallilta löytyy taukohuone sekä wc ja vesipiste koirien ja ohjaajien virkistäytymiseen.

K9 Centerissä on keinonurmipohja. Ulkojalkineissa liikkuminen nurmella ei ole suotavaa, joten hallille olisi hyvä varata sisäkengät harjoittelun ajaksi. Myös sukkasillaan voi olla. Oma juomakuppi mukaan, tulet sitten kurssille tai varatulle treenivuorolle. Hallissa on lämmintä 10-15 astetta ulkolämpötilasta riippuen.

 

AJO-OHJEET

Motarilta: Poistu Pitkälahden ABC:n rampista. Aja ABC:n suuntaan, liikenneympyrästä suoraan Matkusta kohti. Käänny heti liikenneympyrän jälkeen sillan alta oikealle Kylmämäen suuntaan ja heti jälleen oikealle Kylmämäentie 1:een.

Tontilla on aidat ja kolme harmaata rakennusta. Aitaan on kiinnitetty K9 Centerin kyltti. K9 Center on VIIMEISESSÄ eli perimmäisessä rakennuksessa. Aja siis ihan tontin perälle asti.

Autot saa parkita tontilla mihin tahansa, kunhan ne parkitsee siististi, eikä tuki kulkuväyliä.

 

 

Karttalinkki GoogleMaps

 

 

 

 


 

 

 

ILMOITTAUTUMISOHJEET

 

Sitovat ilmoittautumiset sähköpostitse osoitteeseen info@midog.fi
Viestin otsikoksi ”ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoita viestissä seuraavat asiat

  • kurssi
  • oma nimi
  • puhelin ja sähköposti
  • osoitetiedot
  • koiran tiedot: nimi, ikä, rotu ja sukupuoli

Ilmoittautumiset ovat sitovia. Kurssipaikka tulee perua viimeistään yhtä (1)  viikkoa ennen kurssin alkua.  Tämän jälkeen kurssipaikan voi peruuttaa veloituksetta vain lääkärintodistusta tai eläinlääkärintodistusta vastaan ohjaajan tai koiran loukkaantumisen tai vakavan sairastumisen takia tai muusta painavasta syystä. Mikäli kurssipaikka perutaan ennen kurssin alkua, mutta kuitenkin alle viikkoa ennen aloitusajankohtaa, veloitetaan peruutuksesta 25 % kurssin hinnasta. Mikäli kurssipaikka perutaan kurssin alettua, veloitetaan täysi kurssihinta.

 

Miten toimin ongelmatilanteissa?
  • Koiralla alkaa juoksut kurssin aikana?
    • Juoksujen takia väliinjääneistä kurssikerroista saa korvaavat kerrat. Koko kurssia ei siis kannata peruuttaa, vaan korvaavista kerroista kannattaa sopia kouluttajan kanssa.
  • Ohjaaja on flunssassa, koira ripuloi tai oksentaa, lomamatka osuu yhdelle kurssikerralle? Koirakolta jää väliin 1-2 kurssikertaa.
    • Kaikissa edellämainituissa tilanteissa ja muissa pienemmissä poissaolosyissä kannattaa toimi kuten juoksuasian kanssa. Yksittäisestä poissaolosta saa korvauskerran, josta kannattaa sopia kouluttajan kanssa erikseen.
  • Kaikissa ongelmatilanteissa, epäselvyystilanteissa ja muissa kannattaa olla suoraan yhteydessä kouluttajaan info@midog.fi Yhdessä voimme pohtia teille parhaan korvaussysteemin, oli tilanteenne mikä tahansa!
  • Kurssipaikan saa luovuttaa toiselle koirakolle, kunhan asiasta ilmoitetaan etukäteen kouluttajalle. Myös koiran tai ohjaajan vaihtaminen kesken kurssin on mahdollista.

 

 


 

 

 

KURSSIMAKSUT

 

Kaikki kurssit maksetaan laskulla. Kaikista kursseista lähetetään osallistujille infokirjeet noin viikkoa ennen kurssin alkua. Tämän jälkeen lasku kurssista tulee sähköpostiin. Maksuaikaa on 14 vuorokautta.  Eräpäivän siirtäminen ja osamaksu ovat mahdollisia veloituksetta. Kurssin laskut lähetetään ensimmäisen kurssikerran jälkeen kurssin alkupuolella.

 

 


 

 

 

MUUT ASIAT

Pentukurssi

Kurssille voi tulla, vaikka rokotuksia ei olisi ehditty antaa. Emon maidosta saama suoja kantaa aina rokotusohjelman mukaisiin rokotuksiin asti. Tärkeintä on, että pentu rokotetaan Kennelliiton määräysten mukaan silloin, kun aika on oikea.

 

Loossit

Kursseilla käytetään hyödyksi välisermejä, jotta jokaisen treenirauha voidaan taata. Mukaan voi siis tulla aremmankin koiran kanssa, näköyhteys muihin koiriin pystytään blokkaamaan kokonaan. Loosseja käytetään monilla kursseilla, kuten pentukursseilla ja puuharyhmässä. Jokaisen kurssin kohdalla on kerrottu, käytetäänkö kurssilla loosseja. Voit tarkistaa asian kurssisivulta.

 

Nartut

Juoksuinen narttu ei voi osallistua kurssille. Juoksujen takia väliin jääneistä kurssikerroista saa korvaavat kurssikerrat.

 

Terveys

Sairaan koiran kanssa kurssille ei ole asiaa.

 

Jätösvero

Hallilla on voimassa 5 € suuruinen jätösvero, joka tulee maksaa sisälle sattuneissa pissa- ja kakkavahingoissa. Tämä koskee myös uroksien merkkailua. Jätösvero ei ole voimassa pentukursseilla / alle 6 kk ikäisten koirien kohdalla.

 

Korvauskerrat

Jos jollekin kurssikerralle ei pääse, saa poissaolosta korvaavan kurssikerran toisen ryhmän mukana.